Höh, matka loppui kesken :(

Nyt on elämäni eka Finlandiahiihto takana, tyylinä vapaa.

Hyvä ystäväni sai minut käännytettyä luistelusuksien kannalle viime talvena, ja sen jälkeen en olekaan pertsan suksiin koskenut. Luisteluhiihtoa en ollut kokeillut koskaan aiemmin, sillä lapsena en pitänyt siitä että kaksi kivaa talviurheilulajia piti sekoittaa keskenään. Tämän "uuden tyylin" myötä jäi myös kilpahiihtourani hyvin lyhyeksi : ). Sen sijaan jäällä ja rullilla olen luistellut paljon.

Finlandiahiihdon saisivat palauttaa takaisin vanhaan pituutensa, nyt kun on kerta lunta kunnolla. Ensikertalaiselle tietty koko tapahtuma oli uutta. Pre-warningin olin saanut siitä, että latu on kuin pottupelto sen jälkeen kun eliittisakki on lähtenyt. Niinhän se oli että lähes puolet matkasta mentiin nilkkoja myöten lumessa ja pitkissä jonoissa. Lähtö sinänsä oli ihan oma lukunsa kun jokaisessa lähdössä 500 hiihtäjää lähtee yhtäaikaa Salpausselän hiihtostadionilta. Siinä meni jo paljon sauvoja, itse vältin kolarit pysyttelemällä taka-alalla ja päästämällä kiireisimmät suosiolla ensin. Ylämäet ei juuri tuntunut ylämäeltä kun siinä käveltiin jonossa eteenpäin ja seisoskeltiin ja odoteltiin jos joku ei jaksanut mennä mäessä ylöspäin. Meni puoltoista tuntia ennen kuin sain sormet ja varpaat sopivan lämpöisiksi, sen verran rauhallista vauhtia pidettiin - vaikkakin lumessa tarpominen on hyvää lämmittelyä.

Juomaa ja pientä purtavaa oli tarjolla mukavasti 10 km:n välein. Olin myös onnekas kun minulla oli oma kannustusjoukko paikalla. Siinä 30 km:n jälkeen kun latu ei ollut niin huono kuin alun 20 kilsaa mietin että nyt voisi yrittää hieman reippaammin. Letkojen ohittaminen ensikertalaiselle ei ollut niin helppoa, ja viimeinen pisara oli se kun joku urpo hiihti päälleni niin että kaaduin. Tämä herra sai kuulla kunniansa.

Summa summarum hiihdosta oli se että hiihdon aikana en hengästynyt kertaakaan sillä tavalla kuin aina omalla hiihtolenkilläni Leppävaarassa - outoa sinänsä. Maaliin stadionille oli kiva lasketella loppuajassa 4 tuntia 14 minuuttia mutta puuttui se ihana kaikkensa antanut fiilis & endorfiinipiikki minkä yleensä juoksukisan jälkeen saa... Positiivista oli että mitään ikäviä tuntemuksia missään kehon osassa ei hiihtomatkan (siis jos tuota tarpomista hiihdoksi voi kutsua) aikana tullut. Kaikki toimi hyvin; välineet ja nainen. Maalissa mietin että se 40 kilsaa olisi vielä mennyt tähän päälle... Pirkan hiihto 90 kilsaa olisikin sopivasti ensi sunnuntaina, ja tämä 50 kilsan lenkkihän toimisi hyvänä treeninä ensi sunnuntain koitokseen: )