Saatiin sitten ihana talvi taas Etelä - Suomeen, ja kauden hiihtotavoitteena mikäpäs muu kuin Finlandiahiihto - 50 km vapaalla helmikuun lopulla. Hiihtämistäni on työnteon lisäksi rajoittanut logistiikka hiihtoladuille ja takas, nyt kun meidän perheessä on vain yksi auto, joka on lähes pysyvästi Pikkukoskella.
Periaatteeni on että kun urheilemaan mennään, on paras tapa kulkea pyörällä tai jalkaisin. Sääntöön liittyy kuitenkin aina poikkeuksia; hiihtämään saa mennä autolla. Autottomuus on tuonut myös hyviä juttuja, huomaan miettiväni että milloin saan auton ja PÄÄSEN hiihtämään. Silloin ei ole väliä oliko -20 pakkasta vaan silloin mennään kun PÄÄSTÄÄN.
Lisäksi olen saanut uusia elämyksiä talvipyöräilyn kautta. Nykyisin huomaan että kiipeilyareenalle meno muutoin kuin pyörällä on jotenkin laimeaa. Alkutalvesta ajattelin että en pärjää ilman talvirenkaita, nyt olen kuitenkin porskuttanut menemään noilla kapeilla kesärenkailla ja toistaiseksi kaatumiset ovat olleet vähäisiä. Kivimpiä ovat polut ja ympärillä paljon lunta, ei edes haittaa vaikka kaatuu. Saa haastaa itseään koko matkan, ja matka taittuu kuin siivillä. Yksi ilta pyöräilin kotiin illalla yhdeksän jälkeen enkä nähnyt ketään muuta pyöräilijää tai kävelijää. Nautin suunnattomasti lumen paljoudesta, rauhallisuudesta ja kauneudesta. Poljin menemään kuin lapsuuden riemulla, ja mietin että miksi me ihmiset unohdamme usein että hyvää fiilistä voi löytyä näinkin arkisista jutuista kuin talvipyöräilystä.
Töissä oli Christmas Tree kamppanja, jossa joulumielellä haluttiin auttaa Suomen köyhiä lapsiperheitä ostamalla lahjoja lapsille. Lahjan oston helpottamiseksi oli tehty valmiita lahjaideioita lapsille; kosketusnäyttöpuhelin, lahjakortti stockalle, leffalippuja etc...ehkä se ihmisen onnellisuus tulee sitten tällaisista jutuista mutta ajattelin vain että talvipyöräily äidin tai isän kanssa ei maksa mitään mutta antaisi lapselle paljon enemmän kuin hienot ja kalliit tavaralahjat..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti